Olimme heinäkuun alussa oppimassa sekä opettamassa Itävallassa, Walchseessa. Tapasin myös professori Hildegard Wittlingerin, joka olikin koko matkan koskettavin kohokohta. Ilokseni voin siis kertoa, että olen saanut rinnalleni oppimaan kaksi ihanaa, sydämellistä, huumorintajuista ja motivoitunutta lymfaterapiaopettajakokelasta, Mirkan ja Annukan! He tietävät, että tästä matkasta tulee pitkä, haastava, mutkikas ja rankka vaellus – mutta myös monella tasolla antoisa sekä elämää rikastuttava.
Oppimassa ja opettamassa Itävallassa, Walchseessa
Olimme yhdessä heinäkuun alussa pääkoulullamme, itävaltalaisessa pienessä tirolilaisessa kylässä Walchseessa. Siellä järjestettiin parin vuoden tauon jälkeen viiden päivän kertauskurssi valmiille lymfaterapeuteille. Opettajakokelaiden, Annukan ja Mirkan, on Akatemian sääntöjen mukaan näytettävä osaamisensa, jonka jälkeen heidän kouluttautumisensa opettajaksi alkaa ohjaajan, eli minun kanssani. Olen niin iloinen, että alkuperäisen Vodder-lymfaterapian koulutus tulee jatkumaan Suomessa! Tiesitkö, että Carin Johansson, Emil Vodderin oppilas, aloitti koulutuksen Suomessa jo 1960-luvulla!
Kouluttajana kurssilla oli minun lisäkseni Andreas Wittlinger, kansainvälisen Dr Vodder Akatemian johtaja. Kurssilaisia oli ympäri maailman: mm. Koreasta, Kanadasta, Englannista, Sloveniasta ja Israelista. Oli hienoa saada kouluttaa näin monesta maasta saapuneita oppilaita. Olin hieman yllättynyt, kun moni kurssilainen kysyi: ”Pidätkö sinä kertauskursseja Suomessa?” Joten, nyt pitänee alkaa suunnittelemaan myös englanninkielistä, kansainvälistä kertauskurssia Suomeen!
Mutta ensin toteutetaan lokakuussa LymfCamp 2022 Leppävirralla! Tuostakin tapahtumasta tulee kansainvälinen, sillä lääkärin luennot pitää lääkäri Markus Killinger Itävallasta sekä hänen vaimonsa Tanja, fysio-, ja lymfaterapeutti, joka opettaa kansainvälisesti Dr. Vodder Akatemiassa.
Lue tarkemmin tulevasta LymfCampista täältä!
Koskettava tapaaminen
Matkan koskettavin ja tärkein anti oli kuitenkin tapaaminen professori Hildegard Wittlingerin kanssa.
Hänen työpanoksensa alkuperäisen Vodder-lymfaterapia metodin eteen on ollut sanoinkuvaamattoman huikea. Elämäntyö isoilla kirjaimilla. Hän on opettanut tätä taitoa kansainvälisesti vuosikymmenten ajan, pitäen kiinni alkuperäisestä Vodder-tekniikasta. Hänen ansiostaan olemme saaneet parhaan mahdollisen opastuksen sekä hyödyn potilaillemme.
Hildegard opetti vielä marraskuussa 2021 Irlannissa, mutta nyt opettaminen on ohi. Lonkkamurtuma keväällä ja sitä seurannut sairaalajakso heikensi hänen kuntoaan sekä lähimuistiaan. Yksi vaihe lymfaterapian historiassa on tietyllä tavalla tien päässä. Hänelle tulee täyteen kunnioitettavat 93 vuotta loppuvuodesta.
Olen saanut käsiini alkuperäisen lymfaterapiataidon kovalla työllä jo Suomessa Riitalta ja Heleniltä. Mutta se, että olen saanut olla myös alkuperäisen lymfaterapiavaikuttajan, suuren opettajan opissa – siitä olen äärettömän kiitollinen.
Kesän jälkeen onkin aika keskittyä tuleviin koulutuksiin, joita on tulossa kolme kappaletta: lokakuussa 2022 LymfCamp Leppävirralla sekä helmikuussa 2023 lymfaterapiakoulutukset Rovaniemellä ja maaliskuussa 2023 Raumalla. Voit tutustua tuleviin kurssikokonaisuuksiin täältä!
Aurinkoisin terveisin, Tarja